sunnuntai 17. elokuuta 2014

URAKOITA VIIKOLLE 34

Tänään luokkaamme tulee uudet harjoittelijat, Maisa ja Marianna. Otamme heidät sydämellisesti vastaan!He ovat luokassamme kahdeksan viikkoa. Äidinkielessä opiskelemme vähän GAFE-ympäristön (google apps for education) käyttöä uusilla tiedenorssi.fi-tunnuksillamme. Lisäksi opiskelemme opiskelutaitoja, pohdimme omia vahvuuksiamme ja luemme pulpettikirjaa. Kulkuri-kirjasta kertaamme myös opiskelutaitoja ja teemme kynäkulkuri-kirjasta sivut 6-9.
Matematiikassa opimme tällä viikolla päättelyä, sanallisia tehtäviä ja potenssilaskuja! Aktivoimme myös sumdog- tunnuksemme, jos vain pääsemme ICT- luokkaan torstain tunneilla. Torstain tunteja menee vaellukselle lähtijöillä retken suunnitteluun, ja sillä aikaa me saamme neuvoa 4b- luokkalaisille iPadin käyttöä.
Biologiassa opiskelemme tunnistamaan tiistaina puita, pensaita ja metsän aluskasvillisuutta.
Historiassa aiheena on tuhatvuotinen keskiaika ja sen säädyt.
Fykessä opiskelemme ilmakehää.
Kuviksessa kolme ryhmää ei ollut vielä saanut kesäfantasiatyötään valmiiksi. Muilla työt ovat valmiita ja todella hienoja! Kuinka paljon suunnittelitte työtä yhdessä? Antakaapa toisillenne palautetta töistä ja ottakaa selvää kavereidenne kesästä! Tämän viikon kuvistyön aiheena on "Minä maisemassa". Jokaisen tulee löytää itselleen hyvä maisema, johon haluaa itsensä sijoittaa. Koksa meillä on biologiassa aiheena metsä, tässäkin on ajattelun pohjaksi muutamia metsiä katsottavaksi. Jokaisen tulee tuoda oma maisemakuva (A4) kouluun tai lähettää kuva opettajalle torstaihin mennessä, että saamme tulostettua ne ajoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti