tiistai 30. syyskuuta 2014

Tavoitteet viikon 40

Aion laskea matikkaa oikein paljon tällä viikolla perjantaihin mennessä.

Aion tehdä tosi hyväs draama esityksen jo tällä viikolla.

Aion olla kunnolla koulussa koko viikon ajan.

Aiontehdä kaikki läksyt perjantaihin mennessä.

En aio myöhästyä kertaakaan koulusta tällä viikolla perjantaihin mennessä.

En sano rumia sanoja tällä viikolla ollenkaan.

Biologian näyttelykävely

Tee kiva kasvitesti

Näyttelykävely
1. Ankkurit aloittavat tuoreista kangasmetsistä ( luokan perällä)
Kellottajat aloittavat lehdoista (lasikoppi)
Perämiehet aloittavat sekametsistä (solu)
Kapteenit aloittavat kuivista kangasmetsistä. ( luokan sivutaulu)
Kiertosuunta: kuiva kangasmetsä-> tuore kangasmetsä-> lehto-> sekametsä
-> Suot-> kuiva kangasmetsä jne...


2.Projektia edustaa jokaisessa ryhmässä yksi henkilö. Hän esittelee ensin yleisesti, millainen on kyseinen metsätyyppi ja huolehtii, että kaikki aurat löydetään ja opiskellaan.


3.Tutkikaa esitystä 10 min, keskustelkaa, mitä uutta opitte asiasta ja tehkää arvioinnit, ennenkuin siirrytte seuraavaan osioon.


4.Antakaa myös rakentavaa palautetta ja aprannusehdotuksia jokaiseen projektiin!
Tässä linkki metsäprojektin arviointiin.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Viikko 40

Mukavaa alkanutta viikkoa! Toivottavasti kaikilla on ollut rentouttava viikonloppu. 

Perjantain julistearvioinnin perusteella on luokastamme julistekisaan valittu Milkan ja Viivin juliste. Onnea tytöille! Kisa oli tasainen ja kaikki saavat olla ylpeitä hienoista julisteistaan.

Tällä viikolla Maisa pitää kaikki oppitunnit lukuun ottamatta tiistain biologiaa. Biologian metsätyöprojektin tulee olla tehtynä maanantain loppuun mennessä, jotta tiistain kaksoistunnilla päästään ihastelemaan toistemme Auramia ja syventämään tietämystämme eri metsätyypeistä!

Matematiikassa jatkamme ajan mittaamisella. Laskemme lyhyitä aikavälejä ja laskuja suurilla ajan yksiköillä. Keskiajan maailmaan sukellamme niin historian kuin musiikin tunneilla. Fysiikka-kemiassa vuorossa on energian eri muodot ja uskonnossa puolestaan jatkamme Paavalin matkoilla.

Meidän pitäisi saada draamaesityksemme tällä viikolla valmiiksi ja harjoitella sitä mahdollisimman paljon. Tähän projektiin käytämmekin tällä viikolla valinnaiskurssin lisäksi ainakin tiistain ja keskiviikon äidinkielen tunnit. Valinnaistunteja pidetäänkin keskiviikkona vain yksi, eikä kaksoistuntia niin kuin viime viikolla alustavasti sovimme.

Perjantaina pääsemme touhuamaan yhdessä kummioppilaittemme kanssa kello 9.30-11.30. Muistetaan näyttää hyvää esimerkkiä kummioppilaillemme omalla käytöksellämme!

Touhua ja tekemistä siis tällä viikolla riittää! Yhteistyöllä ja reippaalla asenteella tästä viikosta tulee huippumukava! Muistetaan hymyn vaikutus ja voima ja hymyillään toisillemme vielä tavallistakin enemmän! :)


Hymy on 
maailman ensimmäinen
irtolainen.
Kukaan ei täsmälleen tiedä
missä hymy asuu,
millä tähdellä
Hymy tulee ja menee,
ei jätä käyntikortteja, koordinaatteja.
Joka kerta kun hymy
valitsee sinut
hetkeksi,
hymyile, hymyile
niin kuin hymyilisit joka hetki, aina.

- Tommy Tabermann


kuva:www.publicdomainpictures.net

perjantai 26. syyskuuta 2014

HYVÄ ELÄMÄ -julisteiden arviointi

 

Viion 39 onnistumiset

Olen tehnyt hyvin läksyt tällä viikolla.

Opin tällä viikolla sopivasti myös matikkaakin.

Minä esiinnyin aamunavauksessa ja se meni ihan hyvin.

Opin tällä viikollapaljon asioita.

Kuuntelin opettajaa hyvin tällä viikolla.

Olin aaktiivinen tunneilla.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Tavoitteet viikon

En aio myöhästyä tällä viikolla koulusa.

Aion olla kiltisti koulussa.

Aion saada matikan kokeesta vähintään 7.

Aion oppia fykessä ilmastonsuojelusta jonkun verran.

 

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

VIIKKO 39

Terveisiä Helsingistä ja mukavaa viikon alkua kaikille!
Tämän viikon. Kohokohtia ovat matikankokeet tiistaina, valokuvaus keskiviikkona klo 13.10 ja lisäksi perjantain päivänavauksemme. Nyt kaikkien pitää saada oma osionsa, n. 2 min mittainen osio valmiina keksiviikkona.
Kaikkien kiusaamisenvastaista mottoa ei vielä ole täällä! Kirjoita se tänne! Äidinkielessä käytämme tunnit tiedonhakuun ja raportointiin sekä päivänavausvideoiden editointiin sekä päivänavausmottojen harjoitteluun niin, että päivänavauksemme jälkeen kiusaaminen oikeasti saadaan vähenemään!
Tiistaina teemme metsäprojektit valmiiksi.

Ankkurit ( Venla, Arttu, Sanni, Aleksi ja Sonja?) vastaavat kartongin sommittelusta niin, että kartongille tulee otsikko, kuva tai näyte ja nimi ainakin yhdestä puusta, aluskasvista, sammalesta tai jäkälästä ja sienestä niin, että jokaisen ryhmän jäsenen tutkimusaihe pääsee näkyviin. Lisäksi kasvien pitää olla sille metsätyypille tyypillisiä ja esitykset monipuolisia. ( ei siis niin, että kaikilta pongahtaa sieltä popplet!)
Jokaiseen kuvaan liitetään siis aurasmalla hyvä opetusmateriaali, josta muut oppivat, millainen kasvi/ sieni/ puu/ sammal tai jäkälä on kyseessä, mitkä sen tuntomerkit ja kasvupaikat yms. ovat ja miten se lisääntyy.
Ryhmän kakkoset, eli Viivi V., Tuomas, Akseli, Anni sekä Viola ja Milka ovat kellottajia ja vastaavat siitä, että jokainen saa tehtyä tämän ajoissa niin, että aurasmat näistä aiheista on tehty huomenna, ennekuin kukaan ryhmästä lähtee kotiin.
Ryhmän kolmoset ovat perämiehiä. Tommi, Alma, Anette, Matias ja Samu- Ville ottavat koko ryhmän yhteisestä metsätyypin esittelystä vastuuta ja tekevät siitä videon. He myös kokoavat ryhmästä ainakin viisi kysymystä asioista, jotka heidän julisteessaan opetetaan.

Neloset, eli Alen, Saku, Kiia, Viivi L. Ja Olli ovat kapteeneita, ja he huolehtivat, että koko ryhmästä otetaan ryhmäkuva ja se kätketään esitykseen joko Qr- koodilla tai aurasmalla. He myös kirjoittavat oman ryhmän kysymykset kahootiin. He myös kiinnittävät kartongin seinälle.

Historiaa ei ole tällä viikolla. Uskonnossa opiskelemme vihdoin kappaleen Paavalista. Jokainen oppii tietämään kuka hän oli, ja miten hän sai nimen Paavali. Fykessä puhumme ilmastonsuojelusta, mikäli Fyken tunti ei tälläkin viikolla mene harjoituksiin.
Kuviksessa teemme julisteet valmiiksi sekä arvioimme niitä.




keskiviikko 17. syyskuuta 2014

MATIKKAPÄIVÄ

MATIKKAPÄIVÄN AIKATAULUT

12.00 yhteinen aloitus
 1.pajat:   12.15-12.35
2. pajat    12.40-13.00  
3. pajat    13.05-13.25 
4. pajat    13.30-13.50 
5. pajat    13.55-14.15



Salapoliisikoulun pääsykokeet 6b-luokassa

Päässälaskutarinoita laivassa


Lohikäärmeen kasvatusta 6a- luokassa

Älykästä kierrätystä ym. Älyssä  sumdogilla

Tinkercadia ATK-luokassa




MATIKKAPÄIVÄN RYHMÄJAKO


ARVIOINTILOMAKE

tiistai 16. syyskuuta 2014

Tavoitteet viikon 38

Aion oppia matikkaa vähintään kaksi uutta laskua.

Aion olla kunnolla koulussa tällä viikolla.

Aion laskea matikkaa matikka päivänä tosi paljon.

Aion treenata äikässä päivän avaukseen ensiviikon perjantaihin mennessä.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Viikko 38

"Soi syksy kiitostansa, maan kaiken kasvusta" (svk575, 4)Nämä sanat ovat soineet mielessäni, kun uskomattoman kauniissa ja lämpimässä syyssäässä olen metsiskellyt ja pihastellut, ja löytänyt vaikka mitä metsän ja pihan aarteita niin syötäväksi kuin silmän iloksi. Toivottavasti kaikki ovat keränneet viikonlopun aikana auringon ja ihanan sään antamat ilonaiheet, vitamiinit ja kaiken hyvän varastoiksi pahoja päiviä varten.

Tällä viikolla arvioimme alkusyksyn aikana opittuja asioita ja samalla suunnittelemme monia uusia mukavia juttuja. Perjantaina on matematiikan koe, ja äidinkielessä ja historiassakin arvioimme tähän mennessä opittua.

Ensi viikon perjantaina luokallamme on päivänavaus. Haluamme, että koulussamme kaikilla on hyvä olla ja että saamme kiusaamisen loppumaan ja ikäviin tilanteisiin puututaan heti. Tänään pohdimme yhdessä pienissä ideapajoissa, kuinka saisimme estettyä kaikki inhottavat ja toisen ihmisarvoa väheksyvät tilanteet koulussamme ja kerromme ajatuksistamme sitten koko koululle. Olemmehan koulun vanhimpia oppilaita ja siksi myös hyviä esimerkkejä koulun muulle väelle. Miten kiusaamiseen pitäisi sinusta puuttua niin, että kiusaaminen oikeasti loppuisi? Jokaisen ideoita tarvitaan nyt! Kirjoita omat ideasi tänne

Toinen tärkeä juttu on, että solumme järjestää kansainvälisyysjuhlan neljän viikon päästä eli 10.10 koko koululle. Myös sen juhlan ideointi ja harjoittelu alkaa tällä viikolla. Sen aiheena on hymy. Hymyhän on kansainvälinen kieli, jota kaikkialla maailmassa ymmärretään. Näitä harjoittelemme valinnaiskursseilla joka keskiviikko siihen saakka.

Matikassa harjoittelemme vielä yhtälöitä ja niiden ratkaisua. Keskiviikkona on alemmilta vuosilta tutut "matikkapajat" yhdessä 6b: n kanssa.

Mikä puu komeilee tässä jo syysruskassaan

Historiassa läksynä on lukea Maisan diat kirkosta keskiajalla. Käy parisi kanssa lukemassa viimeviikkoinen yhteinen kirjoitelmamme "Säädyt keskiajalla" . Monesta osiosta löytyi paljon kirjoitusvirheitä ja otsikot puuttuivat. Käykää pareittain korjaamassa toistenne virheet ja kirjoittamassa mahdolliset puuttuvat väliotsikot. Tiistaina pidämme pienen testin siitä, miten kaikki on opittu, joten kannattaa painaa keskiaika-asioita oikein kunnolla mieleensä.

Yltissä kaikilla on kotiurakkana kirjoittaa käsikirjoitus omista tutkimusaiheistaan ( täydennäthän taulukon?) metsäprojektiin. Viikon päästä teemme videon, keynoten, poppletin tai muun esityksen omasta osiostamme. Harjoittelethan kertomaan esim. Omasta jäkälästäsi niin hyvin omin sanoin, että työnne on viikon päästä valmis äänitettäväksi? Tässä lisätietoa metsistä.

Tällä viikolla kiinnitämme erikoista huomiota tavoitteen asetteluun ja arvioimme omia viikkotavoitteitamme oikein numeroin. Jokaisesta tavoitteesta voi saada jopa 2 ½ pisteeä. Jokainen ominaisuus antaa puoli pistettä: mitattavuus, aikataulu, mahdollinen toteuttaa, auttaa oppimaan uutta, kertoo, mitä osaat tehdä tavoitteen toteuduttua. Kun teet neljä tällaista tavoitetta, joissa on nämä kaikki viisi ominaisuutta, niin montako pistettä saat? Voit alkajaisiksi katsoa viime viikon tavoitteet, ja laskea, montako pistettä olisit saanut. Perjantaina arvioimme sitten oikein määrällisesti, miten onnistuit!

Esim. Tällä viikolla aion etsiä vihkooni tietoa korvasienen, lupon, haavan ja mustikan elinympäristöstä ja tuntomerkeistä ja opetella kertomaan niistä jokaisesta ainakin neljä uutta asiaa perjantaihin mennessä. ( korvaa punaisella merkityt sanat omilla tutkimustehtävilläsi.)

 

 

tiistai 9. syyskuuta 2014

Tavoitteet viikon 37

Aion tehdä kaikki läksyt tällä viikolla. En aio myöhästyä tällä viikolla koulusta. Aion kuunnella opettajaa tälläkin viikolla. Matikassa aion oppia lisää jakolaskuja perjantaihin mennessä. Aion oppia paljon keskiajan historiaa perjantaihin mennessä.

Aion olla tosi hyvin myös liikunnassa. Aion opiskella maantietoa vaikka tiistaina ja keskiviikkona.XD

 

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

VIIKKO 37

Viime viikolla koulussamme elettiin läpi monia jännittäviä tilanteita. Jalkapallopeleissä koettiin sekä voitto että tappio. Voitto tuntui varmasti mukavammalta, mutta pelaamiseen kuuluu jokaisen joukkueen kohdalla myös häviöt ja tappion sietäminen. Kuinka moni seurasi kesällä jalkapallon MM-kisoja? Niissäkin peleissä ihan joka ottelussa toinen joukkue voitti ja toinen hävisi, kuka milloinkin. Ammattipelaajienkin kasvoilta voi nähdä, miten voitto hymyilyttää ja tappio taas saa surun ja pettymyksen pintaan. On tervettä tuntea monia tunteita ja tärkeää oppia ilmaisemaan niitä.

TÄNÄÄN klo 12 alkaa välituntiliikuttajakoulutus. Sinne menevät Akseli, Alen, Anette, Viivi L ja Samu-Ville. Toivottavasti teillä on liikuntavaatteet mukana!

Tytöillä oli ensimmäinen kuoroesiintyminen perjantain päivänavauksessa. Oli ilo kuulla heidän lauluaan! Päivänavauksessa myös kerrottiin julistekilpailusta. Mekin osallistumme kisaan, jonka aiheena on "Hyvä elämä". Mitä se tarkoittaa minulle ja sinulle? Tuntuuko elämä hyvältä? Mikä tekee elämästä hyvää? Tutustumme julistetaiteeseen perjantain kuviksen tunnilla, ja alamme suunnitella omia julisteita.
Matikan tunnilla jatkamme allekkainjakolaskua. Tänään tarkastelemme erityisesti jakamista kaksinumeroisella jakajalla. Loppuviikosta opiskelemme suuria lukuja ja pyöristämistä, saapa nähdä, ehdimmekö myös yhtälöitä? Ihan kaikki eivät olleet kerenneet käydä sumdogissa, nyt uusi haaste tälle viikolle, käy laskemassa ainakin 20 laskua joko sumdogissa tai SanomaProssa!

 

Historiassa on tiistain tunnin aiheena kirkko ja uskonto keskiajalla. Opimme uutta ristiretkistä ja kirkon asemasta keskiajalla.

Tällä viikolla aloitetaan tyttöjen liikunnassa jalkapallotunnit. Tytöt pääsevät tutustumaan pelaajan roolin lisäksi muun muassa kapteenin, valmentajan ja huoltajan tehtäviin. Tämä viikko pelataan ja harjoitellaan viiden hengen joukkueissa, jotka on etukäteen arvottu. Pääsette itse ohjaamaan alkuverryttelyjä, suunnittelemaan harjoituksia ja ottamaan vastuuta oman joukkueenne toiminnasta. Tästä tulee hauskaa! Fykessä aiheena on ilmaston suojelu. Miksiköhän se on tärkeää? Biologiassa on aiheena Metsäprojekti. Jokainen tekee omasta metsätyypistään ainakin kaksi esitystä yhteiseen posteriin. http://www.sll.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedotteet-2014/luonnonsuojeluliitto-julkaisi-koulumetsaoppaan


Äidinkielessä ja valinnaiskurssilla valmistaudumme tuleviin esityksiimme. Opiskelemme myös lisää tiivistelmän teosta sekä turvallisesta netin käytöstä.

Uskonnossa aiheena on Paavali.

tästä mindmapista näkee, millaisia aiheita metsäprojektiin viime viikolla sovittiin otettavaksi.

 

perjantai 5. syyskuuta 2014

Viikon onnistumiset 36

Olen oppinut tällä viikolla matikkaa.

Olen ollut kaveri kaikille.

Olen kuunnellut opettajaa tällä viikolla.

Olen ollut myös ahkera tällä viikolla.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Tavoitteet viikon 36

Aion olla kaikkien kaveri.

Aion kuunnella opettajaa.

Aion opiskella ahkerasti.

En aio myöhästyä koulusta kertaakaan tällä viikolla.

Aion oppia paljon matikkaa tällä viikolla.

Aion tehdä äidinkielessä tetäviä mahdollisimman puhtaalla käsialalla.

Aion skarpata hyvin Jusseihin.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Viikkon 38 tavoiteet

Aion olla härnäämättä kaikkia tämän viikon aikana. Aion olla kunnolla tämän viikon. Aion tehdä matikaa tämän viikon aikana. Aion oppia tämän viikon aikana biologiassa sinivuokosta, vaahterasta, kärppässienestä, jäkälästä.